15.08.2018
– Lapsena opitut arvot ja asenteet vaikuttavat läpi elämän. Me LoU Basketissa toivomme, että lapset saisivat pienestä pitäen kipinän liikunnalliseen elämäntapaan, Riikka Ventelä, Lohjan Urheilijoiden koripallojaoston puheenjohtaja, toteaa.
Vuonna 1938 perustetussa Lohjan Urheilijoissa alettiin pelata koripalloa vuonna 1948. Tänä päivänä seura tarjoaa laadukasta toimintaa niin lapsille, nuorille kuin aikuisille.
Alueen oma osuuskauppa SSO on tärkeä yhteiskumppani.
Monet nyt 18-19-vuotiaat koripallonuoret ovat aikoinaan aloittaneet lajin nappulaikäisinä, 1.-3.-luokkalaisina Prisma-koriskouluissa. Ne ovat liikuntaleikkikouluja, joissa koripalloon ei suhtauduta ryppyotsaisesti ja jotka samalla tarjoavat koululaisille hauskaa ja hyödyllistä tekemistä iltapäivisin koulujen jälkeen.
– Mielestäni koriskoulut ovat näin myös yhteiskuntavastuullista toimintaa, jossa ns. kolmannella sektorilla on tärkeä rooli. Järjestöt tekevät valtavan määrän vapaaehtoista, palkatonta työtä liikunnan, kulttuurin ja yhdistystoiminnan saroilla, Riikka pohtii.
Prisma-koriskouluihin ja Prisma-nappulakorikseen osallistuu vuosittain parisen sataa lasta.
Korisryhmät ovat tarkoitettu kaikille liikunnasta kiinnostuneille tytöille ja pojille. Aiempaa lajikokemusta ei vaadita. Kerhossa opetetaan koripallon alkeiden lisäksi myös muita urheilu- ja liikuntataitoja. Erilaisten leikkien ja kisojen avulla kehitetään muun muassa ketteryyttä ja tasapainotaitoja.
SSO lahjoittaa lapsille pelipaidat ja palloja. Uudet koriskoulut starttaavat jälleen tänä syksynä.Lue lisää täältä.
LoU Basket on mukana myös SSO:n Kannustajat-yhteistyössä, jonka kautta tuetaan paikallisia lasten- ja nuorten liikunta- ja urheiluseuroja. Ilmoittautumalla mukaan Kannustajiin voit konkreettisesti vaikuttaa siihen, kuinka paljon tukea osuuskauppa maksaa suosikkiseurallesi. Lue lisää täältä.
kirjoittaja: Pälvi Salo / Viestintäsalot Oy
23.10.2020 | blogi | ssoduunissa
22.07.2021 | blogi | ssoduunissa
26.06.2023 | #pieniähyviätekoja | ssoyhteistyössä